torstaina, lokakuuta 12, 2006

Lispector-tapaaminen: Tähden hetki ja Água viva

Lispectorin Água viva ja Tähden hetki olivat kauniita ja tiiviitä kirjoja. Suomeksi ne on julkaistu kustantamo ai-ain mainiossa Lue vähemmän-sarjassa Tarja Härkösen käännöksinä.

Água viva on pitkä kirje rakastetulle, jonka varrella - kirjeen virtaava kulku todellakin innostaa muihinkin vettä kuvaaviin ilmauksiin - kuvataan suhdetta ihmisiin, kukkiin ja puihin. (En oikeasti aikaansaanut itse lukea tätä, mutta tämän verran tästä kirjasta sieppasin muiden keskustelusta.)

Tähden hetki kuvaa Rio de Janeirossa asuvan Macabéan elämää. Macabéa työskentelee konekirjoittajana ja kuuntelee Radio Kelloa, joka kertoo ajan kulumisen piippaamaalla minuutin välein ja tarjoamalla piippausten välillä kulttuuria ja tietoiskuja. Ilman Radio Kelloa Macabéa ei tietäisi, että keisari Kaarle Suuri tunnettiin omassa maassaan nimellä Carolus ja että kärpänen voi lentää maailman ympäri 28 päivässä.

Macabéasta on tehty elokuvakin, jota tosin kukaan kirjallisuuspiirin läsnäolevista ei ikinä muistanut bonganneensa mistään. Ehkäpä sen voisi jostain joskus vielä saada katsottavaksi, Macabéa oli niin viehättävä tuttavuus, että olisi sääli, ellei häntä enää jatkossa tapaisi.

1 kommentti:

Annamari Konttinen kirjoitti...

Hei, tiesitkö että teatteri Kolmas Tila esittää tammikuussa Tähden hetken Turussa? Ensi-ilta on 8.1.2011. Katso http://www.kolmastila.net/Tahti.html. Tähden hetkellä on myös oma facebook-sivu, ja lukupiiriläiset saavat alennetun lipun, koska Tähden hetki on nyt syksyllä mukana Kaupunginkirjaston lukupiirissä.