Köyhyys, uskonto ja toivottomuus

Islanti on kyllä aika käsittämätön paikka. Jännittävintä oli ehkä kuulla eräältä keskustelun osallistujalta, että Islannissa syötetään jopa hevosille kalaa, koska heinä ei vaan kasva. Kala on Salka Valkassa keskeinen elementti. Salka Valka jopa pohtii, että ei taida olla muuta jumalaa kuin kala, kun hän istuu kirjansitojan kuolevan ja sairaan vaimon keittiössä tuodessaan omilla säästöillään ostamaansa maitoa tämän loputtoman nälkäisille ja resuisille lapsille

Uskonto tuli keskusteluissa esille moneen kertaan. Itse en sitä erityisesti huomioinut kirjaa lukiessani, en ehkä ole herkistynyt havainnoimaan sellaista, mutta aika kiinnostavasti uskonto kyllä ilmenee Salka Valkassa. Sama kirjansitojan vaimo, joka on siis kaiken maallisen kurjuuden surullinen tihentymä, pohtii papin käskyä muistaa vaellusta Öljymäelle (uudessa käännöksessä Getsemanea) seuraavasti: Muistan, kyllä minä muistan, sanoin minä. Mutta sen minä uskallan sanoa, että minä olen kokenut sekä sen, että paljon muuta, sanoin minä. Riippua vuorokausi ristillä - mitä se nyt on, kun miehellä ei ole lapsia, sanoin minä, ja kun hän sitä paitsi tietää itse tykönänsä, että hän kuolee hyvän asian puolesta, pelastaa vielä koko maailman ja sitten pääsee suoraa päätä taivasten valtakuntaan kaikkein hienoimmalle paikalle, mitä se nyt on sen rinnalla, että saa kitua niinkuin minä olen kitunut vuodet umpeensa talo täynnä lapsia, kuinka monta yötä olenkaan yhteen menoon huutanut tuskissani ilman lepoa ja lievitystä, ja kohta olen kuollut, eikä minulla ole mitään, minkä puolesta kuolla, eikä minulla ole taivasten
valtakuntaa, sillä minä tiedän, että lapset itkevät vielä senkin jälken, kun minä olen kuollut ja ne haukkuvat ja kiroavat ja kerjäävät maitoa, jota he eivät saa mistään, sanoin minä.

Rajua kuvausta köyhyydestä ja toivottomuudesta. Salka Valka ottaa hoitaakseen kirjansitojan lapset vaimon kuoltua. Hauska yksityiskohta on, miten Salkalla kirjansitojan kautta on mahdollisuus päästä käsiksi kirjallisuuteen, joka näyttäytyy saarella vain mielenkiintoisena ajanvietteenä yksinäisiin iltoihin, koska saaren todellisuus on kala ja työ. Gautama Buddha ja Immanuel Kant jäävät Salkalle vain lystikkäiksi nimiksi ja hauskoiksi pohdinnoiksi, irralliseksi hänen omasta elämästään.

Salka Valka

Tänään on Salka Valka -päivä. Tämä on hurja kertomus pienen yhteisön elämästä eristäytyneellä saarella. Meri rajoittaa tietoa maailmasta ja yhteisön sisäiset asiat tulevat kohtuuttoman merkityksellisiksi, kun muita asioita ei ole.

Salka Valka on tietenkin kertomus motivaatiosta, ymmärryksestä, moraalista, halusta ja toiveista, mutta niitä kaikkia rajaa meri ja kalansaaliit. Kaikki ihmissuhdekuviot Salka Valkassa ovat niin kieroja, että niitä ajatellessa tulee pahoinvoivaksi. Tämä saari ei ole kovin paljon mukavampi kuin esimerkiksi Kärpästen herrassakaan, vaikka yhteisö onkin järjestäytyneempi ja stabiilimpi.

On hurjaa seurata esimerkiksi sitä, miten nuoren naisen kuva omasta ruumiillisuudestaan rakentuu saatavilla olevan tiedon, äitinsä esimerkin ja yhteisöltä saamansa palautteen perusteella. Joiltain osin tämä taas muistuttaa Zolan Germinalia, sitä, miten ihmiset elävät jatkuvaa eloonjäämistaistelua ja miten varaa moraaliin tai välittämiseen ei juuri ole.

Synkistä asetelmista huolimatta Salka Valka ei ole kovin raskas lukukokemus, kuten esimerkiksi juuri Germinal, jonka muistan paikoitellen aivan hyytävänä.

Kasvissyönnistä

Vielä yksi hyvä lainaus Elizabethista, ennen kuin palautan sen kirjastoon.

"Mutta teidän oma vakaumuksenne, rouva Costello", rehtori Garrard sanoo kaataakseen lisää öljyä laineille, "sehän perustunee moraaliseen vakaumukseen." "Ei, en usko", äiti sanoo. "Se perustuu haluun pelastaa sieluni."

Torstaina Salka Valka, muistakaa ;)

joitain Elizabeth-huomioita

Oho, äsken tämä haamupäivittyi, ei kivaa. Minun on jo pitkän pitänyt blogata Elizabeth Costello -tapaamisesta, mutta en edelleenkään ole aikaansaanut. Elizabethin teemat tuntuvat niin laajoilta, että niihin pitäisi paneutua jollakin arkipäivän ylittävällä energialla ja hartaudella.

Kaikki alateemat sinänsä olivat kiinnostavia ja pohdiskelun arvoisia, mutta Elizabeth itse oli hyvin persoonallinen ja helppo samaistuttava. Hyvyyteen, totuuteen ja kauneuteen tähtäävät yksilöt ovat yhteisöissään usein vaikeassa asemassa, samoin Elizabeth, jolle ei oikean elämän ihmisistä löydy yhtään keskustelukumppania. Hänen poikansa John tuntee syvää häpeää kuunnellessaan hänen teräviä ja kirkkaita luentojaan eikä hänen sisarensa Blanchekaan, Jeesuksen morsian ja Marianhillin nunna, kykene ottamaan vastaan häneltä mitään.

Kirjan jälkikirjoituksena on Lady Elizabeth Chandosin kirje Francis Baconille, puhtaalle ja kirkkaalle järjelle, jolta Elizabeth pyytää pelastusta itselleen ja kuolleelle miehelleen ja joka olisi varmaan ainoa ihminen, jonka kanssa Elizabeth todella voisi kokea jotain yhteistä. Veloena sanoo, että Elizabeth on eräs harvoista fiktiivisistä henkilöistä, joihin todella voi samaistua. Veloena on kyllä suuri sielu itsekin.

Huolimatta pyrkimyksestään ymmärtää ja muuttaa maailmaa, on Elizabeth silti niin inhimillinen, vastaa toisten ihmisten tarpeisiin ja uskaltaa tiedostaa omat halunsa sekä rajoituksensa. Ainakin minä haluan vanhana tulla niin Elizabethiksi.

Tulevana torstaina on Salka Valka, nähdään silloin!