maanantaina, elokuuta 08, 2011

Erämaa ja puutarha

Kirjallisuus muuttaa maailmaa.  Tai oikeammin sitä muuttavat ihmiset, jotka lukevat kirjoja, löytävät niistä uusia tulkintoja ja vaihtavat ideoita toisten ihmisten kanssa.  Ja ideoista voi kehittyä pienen tai ison mittakaavan vallankumouksia!  Margaret Atwoodin Yli veden on yksi niistä maailmaa muuttaneista kirjoista, vaikka tämän ymmärtämiseksi pitää kyllä tutustua paitsi itse teokseen, myös sen kontekstiin.

Itse romaanin synopsis on seuraava: kaupunkilaistunut kanadalaisnainen palaa lapsuudenkotiinsa erämaan keskelle miesystävän ja ystäväpariskunnan kanssa koska naisen isä on kadonnut.  Isää ei löydy, ja nainen jättäytyy saarelle muiden palatessa sivistyksen pariin.  Romaanin teho ei perustukaan hurjiin tarinankäänteisiin, vaan niihin kulttuurisiin rakennelmiin joita se nostaa esiin; erityisesti huomio kiinnittyy erilaisiin dualistisiin jakoihin kuten järki/tunteet, ihminen/luonto, mies/nainen, tietoisuus/ruumis.  Kartesiolainen dualismi tietoisuuden ja ruumiin välillä nousee erityisesti esille: kaikki ongelmat johtuvat kehon päällä sijaitsevasta nupista. En vastusta kehoa enkä päätäkään, vaan niskaa joka saa aikaan illuusion niiden erillisyydestä. Tämänkaltaisten huomioiden kautta kertoja tuo esille länsimaisissa yhteiskunnissa rakennettuja hierarkioita joilla alistetaan tunteet ja aistit tietoisen minuuden hallintaan, luonto ihmisen hallintaan ja nainen miehen hallintaan.

Kertoja onnistuu ylittämään nämä rajalinjat.  Kertoja on kaupunkilainen, joka palaa erämaahan (=sivistyksen ulkopuolelle) mutta ei kuulu yhteisöön (=yhteiskunnan ulkopuolella).  Kertojalla on traumaattinen henkilöhistoria ja mielenterveysongelmia (=rationaalisuuden ulkopuolella).  Sen sijaan kertoja suhtautuu luontoympäristöön perifeminiinisellä tavalla, hellästi ja huolehtivasti ja yrittää jättäytyä saarelle ja sulautua luontoon, kulkea vaatteitta ja syödä luonnon antimia.

Tässä onkin sitten koossa ainekset, jotka lukijakunnan kautta synnyttivät ekofeminismiksi kutsutun ajattelutavan: naisen alisteinen asema yhteiskunnassa vertautuu patriarkaaliseen luontokäsitykseen ja luonnon hyväksikäyttöön.  Luontokin on usein feminisoitu, se on (varsinkin kanadalaisessa kirjallisuudessa) neitseellinen erämaa tai kasvuvoimainen Äiti Maa.  Atwoodin teoksen julkaisemista seuranneena vuosikymmenenä eli 1970-luvulla Pohjois-Amerikassa muotoutui sitten paljon siitä ekofeministisen tieto- ja kaunokirjallisuuden kaanonista.

Muuta mielenkiintoista luettavaa:
Gyn/ecology: The Metaethics of Radical Feminism (1979): Mary Daly

Ei kommentteja: