tiistaina, huhtikuuta 17, 2012

"Uusi päivä, tässä ja nyt"


Kirjallisuuden luontokäsitysten lukupiiri kokoontui taas eilen ja vuorossa oli Annelies Verbeken Kalanpelastaja, viime syksynä suomennettu belgialaisen Verbeken neljäs romaani.  Avaimelta on ilmestynyt myös Verbeken esikoisteos Nuku!, ja tätä kirjailijaa pitää kyllä lukea lisää!

Kalanpelastaja on taitava, pyörteenomainen kertomus Monique Champagnesta. Kyllä, juuri pyörre on oikea sana kuvaamaan kertomuksen etenemistä: lukija tempautuu mukaan Moniquen epätoivoon ja kehittyviin pakkomielteisiin kuin voimakkaan virran mukana. Takakansiteksti ei ymmärrettävästi pysty tavoittamaan romaanin hienosti voimistuvaa intensiteettiä mutta rakentaa kyllä hyvin romaanin alkuasetelman:

Kirjailija Monique Champagne on tunteiden ristiaallokossa. Hänet on jätetty. Hän haluaa luopua fiktion kirjoittamisesta ja omistaa elämänsä jollekin konkreettiselle. Televisio esittää sopivasti dokumentin kalakantojen ehtymisestä - ja Monique kokee herätyksen: hän haluaa pelastaa kalat.

Kalanpelastaja ei paljasta Moniquen kirjailijanelämästä mitään, eikä Monique ole halukas siitä kertomaan kyselijöille. Päättyneestä ihmissuhteestakin tihkuu vain vähän tietoja. Lukijalle siis rakentuu hienon todentuntuinen kuva emotionaalisen trauman kokemisesta: Jos joku kysyisi häneltä, mitä hänelle Ateenassa tapahtui ja miksi hän oli ollut jo yli kymmenen päivää leiriytyneenä hotellihuoneeseensa, hän olisi antanut traagisen mutta ymmärrettävän vastauksen. Hänet oli torjuttu, hänen tilapäiset työnantajansa eivät ymmärtäneet, miten vakavasti hän kalakantojen pelastamisen otti. Sen jälkeen ventovieraat vanhukset olivat hoivanneet häntä hellästi, mikä oli tehnyt hänestä heikon. Yksinään, vieraan kaupungin hotellihuoneessa hän ei voinut estää patoa murtumasta.

Kokonaisuudessaan kertomus kulkee miltei jatkuvasti uskottavuuden rajoilla, mutta Verbeke on mestari kuvaamaan epätavallisia ihmisiä ja epätavallisia tapahtumia, kuten jo Nuku! osoitti. Kiehtovat sivujuonteet rakentuvat tekstin joukkoon taitavasti: ideoiden ja reaalimaailman yhteensovittaminen, omistava rakkaus, pakkomielteet. Romaanin loppua ei viitsi tässä paljastaa, mutta loppua kohden Monique toteaa elävänsä monimutkaista identiteettikriisiä: Tuntuu kuin hänestä olisi jäljellä vain johdonpätkiä, sirpaleita ja kovettunutta muovailumassaa. Hän leikkii niillä varoen, ei keksi niistä mitään luovaa. 

Moniquen elämässä kalakantojen pelastaminen on romaanin tapahtuma-aikana ensi sijalla, ja tekstissä kala-asiat esiintyvät monin tavoin: on aidon huolen sävyttämää puhetta kulutuksesta, kylmää faktaa liikakalastuksesta, (psykoottisen) pakkomielteistä merkitysten etsimistä kaloista ja kalastuksesta sekä mietintöjä elämän synnystä.  Syksyllä lukupiirissä luettiin Ian McEwanin Polte, joka miltei samoin keinoin kuin Verbeke tässä kirjassaan esitti hyviä kuvauksia ihanteiden ja todellisuuden eroista. Kalakantojen ehtymistä käsittelevä kongressi tarjoaa osallistujille illallisen kalaravintolassa, kalastajat tekevät liialla tehokkuudellaan itsensä työttömiksi ja niin edelleen.

Ensi kerralla Margaret Atwoodin Herran tarhurit!